Pikkunippu hyviä harjoituksia taas takana. Yhtäältä siksi, että ne ovat ajaneet sisemmäs toisen näytöksen maisemiin, yhtäältä siksi että jotain konkreettistakin on saatu aikaiseksi. Paperilla kakkosesta on olemassa ehkä 50-60%, jotenkin treenattuna 20-30%.
Moninainen ja itsekriittinen. Nämä ominaisuudet korostuvat jaksossa ainakin tällä hetkellä. Se tuntuu hyvältä sikäli, että ne kuvastavat myös aihetta ja suhdettamme (suhteitamme) siihen. Iloa, energiaa ja väkeviä hetkiä kaipaa toki vielä lisää.
Päiviin ei mahdu nyt juuri muuta. Se tuntuu myös nautinnolliselta; saa viettää viimeiset treeniviikot Radixin kanssa intensiteetillä, kiihtyillen ja matkantekoa kihdyttäen. Samalla viikot haihtuvat aika huimaa tahtia - tuntuu käsittämättömältä että taas eletään yhtä perjantaita, että pian tämä isoksi ja tärkeäksi muotoutunut työ on ensi-illassaan.
Tänään tehtiin aamuryhmän kanssa kohtausta nimeltä Vasemmistoväkivalta. Kulma tulee niin Lontoon mellakoiden, Berliinin autonomien kuin Yhdysvaltojen ympäristösotureiden, heidän oman väkivaltaisuutensa ja heihin kohdistuvan viranomaisväkivallan kautta. Täpäkkä, simppeli pätkä, jonka toimiminen teki iloiseksi. Kivaa siinä on myös, että asiat jätetään sopivasti katsojien pureskeltavaksi. Ykkösellä varsinkin on vielä liikaa valmiiksi pureskeltua ja pateettisesti tulkittua kamaa. Se onkin sellainen oma helmasynti, mikä näkyy eritoten alustusten tasolla - juontomateriaalin sisäistämisessä tuntuu olevan monella vielä paljon tekemistä - ja minulla ohjaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti