torstai 22. joulukuuta 2011
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
lauantai 17. joulukuuta 2011
1/3 takana
Joulukuun vedot on ohi. Tiistai jäi multa väliin, oli kuuleman mukaan ollut hyvä veto, joskin hieman keikkuva, epätasainen. Eilen oli tuttua väkkeä liuta katsomossa ja meno säpäkän mahtava! Kakkosen alkupuolella enerkiat hetkeksti nuupahti, joskin loppunoste oli enemmän kuin kohdillaan. 29 katsojaa tiistaina, 40 perjantaina. Siltä osin ihan ookoo, täysiä saleja ootellessa.
Palautetta on tullut paljon, omiin korviini 100-prosenttisesti positiivista; suorasta hehkutuksesta kultaisiin kädenpuristuksiin, reippaasta provosoitumisesta muutamiin analyyttisempiin kommentteihin. Esitys vaikuttaa osuvan ja uppoavan monenikäisiin ja monenlaisesti ajatteleviin katsojiin, ja se tuntuu hyvältä.
Tänään kilistellään pikkujoulun ja syyskauden kunniaksi, syyään hyvin, käydään katsomassa teatterilla Vysotskia ja naatitaan elämästä!
Radix jatkaa taipalettaan taas 3.1. alkaen.
Palautetta on tullut paljon, omiin korviini 100-prosenttisesti positiivista; suorasta hehkutuksesta kultaisiin kädenpuristuksiin, reippaasta provosoitumisesta muutamiin analyyttisempiin kommentteihin. Esitys vaikuttaa osuvan ja uppoavan monenikäisiin ja monenlaisesti ajatteleviin katsojiin, ja se tuntuu hyvältä.
Tänään kilistellään pikkujoulun ja syyskauden kunniaksi, syyään hyvin, käydään katsomassa teatterilla Vysotskia ja naatitaan elämästä!
Radix jatkaa taipalettaan taas 3.1. alkaen.
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Sähköpostiin tullutta katsojapalautetta
Radix oli hieno ja mielenkiintoinen, visuaalisesti ja sisällöltään! Oli huippua, että esitys opetti minulle uusia asioita olematta kuitenkaan opettavainen. Se käsitteli todella tärkeitä aiheita tavalla, joka ei väsytä katsojaa. Mielenkiinto pysyi yllä! Olen suositellut sitä kaikille!
*
Upea esitys vaikeasta ja tavattoman laajasta aiheesta. Erityiskreditit mielenkiintoisista musiikeista! Täytyy tulla katsomaan vielä toisen, kolmannen kerran...
*
Radix on komea esitys, josta varmasti jokainen katsoja ottaa omansa. Itselleni puhuttelevimmiksi nousivat kohtaukset, jotka käsittelivät rasismia ja nationalismia, ja toisaalta vasemmiston jamaa. Puhetta oli paljon, ja osa informaatiosta meni paikoin ohi, mutta toisaalta mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään, niin tärkeän äärellä olitte. Ryhmä antoi kaikkensa, se näkyi, kuului, välittyi. Kiitos ja terveisiä!
*
Kiitokset loistavasta esityksestä!
*
*
Upea esitys vaikeasta ja tavattoman laajasta aiheesta. Erityiskreditit mielenkiintoisista musiikeista! Täytyy tulla katsomaan vielä toisen, kolmannen kerran...
*
Radix on komea esitys, josta varmasti jokainen katsoja ottaa omansa. Itselleni puhuttelevimmiksi nousivat kohtaukset, jotka käsittelivät rasismia ja nationalismia, ja toisaalta vasemmiston jamaa. Puhetta oli paljon, ja osa informaatiosta meni paikoin ohi, mutta toisaalta mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään, niin tärkeän äärellä olitte. Ryhmä antoi kaikkensa, se näkyi, kuului, välittyi. Kiitos ja terveisiä!
*
Kiitokset loistavasta esityksestä!
*
maanantai 12. joulukuuta 2011
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
lauantai 10. joulukuuta 2011
Röyhkeyttä!
Kirjoittaessani kolmannesta esityksestä palautetta esiintyjille (tiistain neljäs esitys on ensimmäinen, joka jää minulta väliin) jäin miettimään röyhkeyttä Radixissa. Kaipaan sitä lisää.
Aiemmissa kht-töissäni röyhkeys on tullut pitkälti katsojakontaktin, yleisöönmenon ja suoran puhuttelun kautta. Tässä esityksessä sitä on tarkoituksellisesti vähän. Syynä on jonkinlainen kyllästyminen (vaihe?) ja kyvyttömyys ajatella tuota lajia uudella / toisella tavalla. Mutta ärhäkän röyhkeitä hetkiä on kyllä haettu. Ja voisi hakea lisää.
Siellä on Marcus Bachmannin kristillinen eheytysklinikka (tyylilaji ja aiheenkäsittely vedetty tappiinsa). Siellä on Jobbik (katsojakontakti ajateltu riittävän röyhkeäksi). Siellä on Pelon ja vihan kierre (paljon suoremmin ja henkilökohtaisemmin tuskin voi enää puhua). Siellä on tervettä haistattelua, joka pohjaa osin itsekritiikkiin (vasemmistoaktivistit, Ajan henki, Vallan kritiikki a la Zizek jne.). Siellä on hetkiä, jolloin jokin sovinnaisuuden raja ylitetään sovitusti tai sopimatta, kuten Essin tavassa vetää loppujortsua puolen metrin päässä katsojista. Mutta siellä on myös vähän turhan siistejä, informaationjakamiseen tai tietynlaisen tunnelman luomiseen keskittyviä kohtauksia (islamin alku, kakkosen alku, degrowth, muun muassa).
Näytöskohtaisesti kakkosnäytös, joka käsittelee vasemmistoradikalismia, on omasta kulmastani röyhkeämpi kuin ensimmäinen. Se on rakennettu suorastaan ankaraksi. Ykköselle kaipaisi vielä sellaisia elementtejä tai tekemisen henkeä, että joku voisi lähteä kesken näytöksen katsomosta kävelemään. (Tai no, on niin jo kerran tapahtunutkin, mutta ei niinkään röyhkeyden vaan erään kohtauksen rajuuden vuoksi.) Pihdeissään se ykkönenkin toki pitelee. Ihmiset jaksavat istua hämmentävän hiiskumatta puolitoista tuntia paikoillaan.
Annukka Ruuskanen kirjoitti joskus Teatteri-lehden pääkirjoituksessaan, että mediaa ei saa mihinkään tekemällä sisäsiistejä esityksiä. Radix ei suinkaan ole sisäsiisti, mutta voisimme olla röyhkeydessä pidemmälläkin. Ruuskasen ajatus pätee yhtä hyvin kehen tahansa katsojaan: jos jotakin haluaa herättää, provosoida liikkeelle, on parempi antaa paukkua sydämensä kyllyydestä.
Röyhkeys liittyy tietenkin miellyttämiseen; se on sen vastapari tai -kohta. Karkeasti: esiintyjän mielessä pitäisi olla joka ilta ennen esitystä kysymys: "kuinka haastan itseni tänään?" eikä kysymys "kuinka selviydyn tästä illasta?". Se on vaativaa, mutta erittäin tärkeää - eikä pelkästään esityksen itsensä, vaan meidän, itsemme ja toistemme takia. Mitään ei pitäisi pyydellä anteeksi.
Kun juttu on vasta esityskautensa alussa ja tahti harva, terve rutiini puuttuu ja sitä kautta energiaa menee liiaksi varmuuden hakemiseen. Ei olla vielä niin hyvin jutun päällä, että voitaisiin vain ruveta rillaamaan. Mutta se aika tulee, kun suunnan eteen tehdään duunia.
Aiemmissa kht-töissäni röyhkeys on tullut pitkälti katsojakontaktin, yleisöönmenon ja suoran puhuttelun kautta. Tässä esityksessä sitä on tarkoituksellisesti vähän. Syynä on jonkinlainen kyllästyminen (vaihe?) ja kyvyttömyys ajatella tuota lajia uudella / toisella tavalla. Mutta ärhäkän röyhkeitä hetkiä on kyllä haettu. Ja voisi hakea lisää.
Siellä on Marcus Bachmannin kristillinen eheytysklinikka (tyylilaji ja aiheenkäsittely vedetty tappiinsa). Siellä on Jobbik (katsojakontakti ajateltu riittävän röyhkeäksi). Siellä on Pelon ja vihan kierre (paljon suoremmin ja henkilökohtaisemmin tuskin voi enää puhua). Siellä on tervettä haistattelua, joka pohjaa osin itsekritiikkiin (vasemmistoaktivistit, Ajan henki, Vallan kritiikki a la Zizek jne.). Siellä on hetkiä, jolloin jokin sovinnaisuuden raja ylitetään sovitusti tai sopimatta, kuten Essin tavassa vetää loppujortsua puolen metrin päässä katsojista. Mutta siellä on myös vähän turhan siistejä, informaationjakamiseen tai tietynlaisen tunnelman luomiseen keskittyviä kohtauksia (islamin alku, kakkosen alku, degrowth, muun muassa).
Näytöskohtaisesti kakkosnäytös, joka käsittelee vasemmistoradikalismia, on omasta kulmastani röyhkeämpi kuin ensimmäinen. Se on rakennettu suorastaan ankaraksi. Ykköselle kaipaisi vielä sellaisia elementtejä tai tekemisen henkeä, että joku voisi lähteä kesken näytöksen katsomosta kävelemään. (Tai no, on niin jo kerran tapahtunutkin, mutta ei niinkään röyhkeyden vaan erään kohtauksen rajuuden vuoksi.) Pihdeissään se ykkönenkin toki pitelee. Ihmiset jaksavat istua hämmentävän hiiskumatta puolitoista tuntia paikoillaan.
Annukka Ruuskanen kirjoitti joskus Teatteri-lehden pääkirjoituksessaan, että mediaa ei saa mihinkään tekemällä sisäsiistejä esityksiä. Radix ei suinkaan ole sisäsiisti, mutta voisimme olla röyhkeydessä pidemmälläkin. Ruuskasen ajatus pätee yhtä hyvin kehen tahansa katsojaan: jos jotakin haluaa herättää, provosoida liikkeelle, on parempi antaa paukkua sydämensä kyllyydestä.
Röyhkeys liittyy tietenkin miellyttämiseen; se on sen vastapari tai -kohta. Karkeasti: esiintyjän mielessä pitäisi olla joka ilta ennen esitystä kysymys: "kuinka haastan itseni tänään?" eikä kysymys "kuinka selviydyn tästä illasta?". Se on vaativaa, mutta erittäin tärkeää - eikä pelkästään esityksen itsensä, vaan meidän, itsemme ja toistemme takia. Mitään ei pitäisi pyydellä anteeksi.
Kun juttu on vasta esityskautensa alussa ja tahti harva, terve rutiini puuttuu ja sitä kautta energiaa menee liiaksi varmuuden hakemiseen. Ei olla vielä niin hyvin jutun päällä, että voitaisiin vain ruveta rillaamaan. Mutta se aika tulee, kun suunnan eteen tehdään duunia.
torstai 8. joulukuuta 2011
Raaditusaikataulu / Mikkeli
Raati: YRJÖ JUHANI RENVALL & JOHANNA FREUNDLICH, SIHTEERI PÄIVI HÄMÄLÄINEN
SUNNUNTAI 29.1.
Kajaanin Harrastajateatteri: Radix 10.00–12.50 (Sotku, Jääkärinkatu 9)
/ palaute 13.00–13.45 Sotkun kahviossa
SUNNUNTAI 29.1.
Kajaanin Harrastajateatteri: Radix 10.00–12.50 (Sotku, Jääkärinkatu 9)
/ palaute 13.00–13.45 Sotkun kahviossa
Message
Kolmas veto oli eilen, 14 katsojaa mukaanluettuna itseni. Ei tietenkään paljon naurata, mutta esitys oli mainio, parempi kuin sunnuntainen, porukka säpäkässä iskussa ja katsojapalautekin liikkui akselilla haltioitunut - innostunut. Nyt viiden päivän esitystauko Joulutoreineen ja Talk Show -iltoineen
Maanantaina, päivää ennen kolmatta esitystä, tuumailin tätä katsoja-asiaa tarkemmin ja mietin esityksen ns. isoja viestejä. Selkeimmät mesitsit ovat yksinkertaistettavissa tähän suuntaan:
1) ensimmäinen näytös peräänkuuluttaa poliittisen vastuun ottamista ja silmien avaamista sellaisten ongelmien edessä, joihin tavataan reagoida tismalleen päinvastoin. (Tälle jaksolle on toisaalta helpointa löytää nyökyttelylihaksensa. Onneksi niitä sitten ravistellaan toisiin suuntiin heti väliajan jälkeen.)
2) toinen näytös propagoi entistä huomattavasti itsekriittisempää, historiatietoisempaa ja rohkeampaa otetta aktivismin, radikalismin, politiikan ja taiteen tekemisen harjoittamiseen
3) kolmanneksi koko esityksen eetos hehkuu ajankohtaisuuden ja terävän kantaaottavuuden vaadetta (erityisesti suhteessa teatterin ja taiteen tekemiseen, mutta myös suhteessa - noh, kansalaisuuteen)
Näin mainoslauseiden aluiksi typistettyinä esityksessä ei ole mitään hirveän uutta tai ihmeellistä; sen ainutlaatuisuus tulee toisaalta: kokonaisuudesta, sen logiikasta ja yksittäisistä osistaan.
Katsojien houkuttelemisen näkökulmasta Radixin todenjano, ehdottomuus ja itsekriittisyys (alkaen siitä, että elämäntapaamme puututaan varsin suorasukaisesti) ei tietenkään muodostu varsinaiseksi jouluhippalokoukuksi. Vähän kärjistäen, kukapa haluaisi tulla kolmeksi tunniksi katsomaan äärimmäistä ihmistä, kuuntelemaan, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu ja joutua esityksen myötä vielä arvioimaan omia arvoja uudelleen?
No niin niin, onneksi aika moni. Ja jollain tapaa koko tuleeko viisi vai tuhat katsojaa -kysymys on ihan yhdentekevä. Vapaus ja velvollisuus tehdä juuri sitä, mitä ikinä sielu sietää, on tällä kertaa tuottanut tällaista teatteria, ja sen jakamisesta pitäisi keskittyä vain nauttimaan.
Kolmen ekan vedon jälkeen on mukavia merkkejä siitä, että juttu sinkoaa kahdessa ja puolessa kuukaudessa (=esityskausi) omille arvaamattomille, mutta iloisesti kehittyville radoilleen. Sen eloa on ihanaa seurata.
Maanantaina, päivää ennen kolmatta esitystä, tuumailin tätä katsoja-asiaa tarkemmin ja mietin esityksen ns. isoja viestejä. Selkeimmät mesitsit ovat yksinkertaistettavissa tähän suuntaan:
1) ensimmäinen näytös peräänkuuluttaa poliittisen vastuun ottamista ja silmien avaamista sellaisten ongelmien edessä, joihin tavataan reagoida tismalleen päinvastoin. (Tälle jaksolle on toisaalta helpointa löytää nyökyttelylihaksensa. Onneksi niitä sitten ravistellaan toisiin suuntiin heti väliajan jälkeen.)
2) toinen näytös propagoi entistä huomattavasti itsekriittisempää, historiatietoisempaa ja rohkeampaa otetta aktivismin, radikalismin, politiikan ja taiteen tekemisen harjoittamiseen
3) kolmanneksi koko esityksen eetos hehkuu ajankohtaisuuden ja terävän kantaaottavuuden vaadetta (erityisesti suhteessa teatterin ja taiteen tekemiseen, mutta myös suhteessa - noh, kansalaisuuteen)
Näin mainoslauseiden aluiksi typistettyinä esityksessä ei ole mitään hirveän uutta tai ihmeellistä; sen ainutlaatuisuus tulee toisaalta: kokonaisuudesta, sen logiikasta ja yksittäisistä osistaan.
Katsojien houkuttelemisen näkökulmasta Radixin todenjano, ehdottomuus ja itsekriittisyys (alkaen siitä, että elämäntapaamme puututaan varsin suorasukaisesti) ei tietenkään muodostu varsinaiseksi jouluhippalokoukuksi. Vähän kärjistäen, kukapa haluaisi tulla kolmeksi tunniksi katsomaan äärimmäistä ihmistä, kuuntelemaan, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu ja joutua esityksen myötä vielä arvioimaan omia arvoja uudelleen?
No niin niin, onneksi aika moni. Ja jollain tapaa koko tuleeko viisi vai tuhat katsojaa -kysymys on ihan yhdentekevä. Vapaus ja velvollisuus tehdä juuri sitä, mitä ikinä sielu sietää, on tällä kertaa tuottanut tällaista teatteria, ja sen jakamisesta pitäisi keskittyä vain nauttimaan.
Kolmen ekan vedon jälkeen on mukavia merkkejä siitä, että juttu sinkoaa kahdessa ja puolessa kuukaudessa (=esityskausi) omille arvaamattomille, mutta iloisesti kehittyville radoilleen. Sen eloa on ihanaa seurata.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Kahden ensimmäisen jälkeen
Jengi on puhki.
Toinen veto on hetki sitten tauonnut. Porukka on piipussa jokaisen esityksen jälkeen esityksen rankkuudesta ja mehutvievästä loppukohotuksesta johtuen, mutta myös koska loppusuora on ollut niin tiukka ja tiivis. Jälkiviisaana voi todeta, että toinen esitys olisi voinut olla myöhemmin kuin 42 tuntia ensi-illan jälkeen.
Ensi-ilta sujui loistavasti, toinen esitys hyvin. Ekassa täys tupa, toisessa kaksi kolmasosaa penkeistä täytettynä. Ensi-illassa oli ehkä enemmän pieniä virheitä, toisessa taas yleisöstä tuli niin paljon vähemmän sitä kuuluisaa fiidbäkkiä, että varsinkin ykkösestä jäi hivenen takakireä maku. Mutta vain hivenen.
Esitys ei päästä ketään helpolla. Ei esiintyjiään, eikä katsojiaan. Niitä kohtia, missä voisi helposti hengittää, huoahtaa, nauraa ja levähtää, ei oikeastaan ole. Sitä voi pitää yhtäältä dramaturgisena ongelmana ja toisaalta saavutuksena. Molemmat näkökulmat ovat yhtä totta. Esityksen "katse" porautuu niin ikävästi omiin länsimaisiin napoihimme, että yksiselitteisiä hurraa-huutoja kuulee vähän. Liikuttuneita, vaikuttuneita, ärsyyntyneitä, kiihtyneitä ja liikkeellepanneita jälkikommentteja sitten senkin edestä.
Radix on siis lähtenyt matkalleen suotuisissa, kiihkeissä ja uupuneissa merkeissä. Keskiviikon vedon jälkeen tulee ansaittu viikon huili ja aika pian jo pidempi jouluvapaa. Sitä ennen pitäisi saada väki löytämään proggis, että puskaradiokin saisi laulantapohjaa.
Kritiikkikin tuli, asiallinen sellainen. Raimo Viirteen ylenkatse luopumisutopiaa kohtaan paljastaa minusta paljon, mutta muuten juttu tuonee enemmän katsojia kuin karkottaa. Hyvä niin.
Mutta nyt. Relax. Kaikki.
Toinen veto on hetki sitten tauonnut. Porukka on piipussa jokaisen esityksen jälkeen esityksen rankkuudesta ja mehutvievästä loppukohotuksesta johtuen, mutta myös koska loppusuora on ollut niin tiukka ja tiivis. Jälkiviisaana voi todeta, että toinen esitys olisi voinut olla myöhemmin kuin 42 tuntia ensi-illan jälkeen.
Ensi-ilta sujui loistavasti, toinen esitys hyvin. Ekassa täys tupa, toisessa kaksi kolmasosaa penkeistä täytettynä. Ensi-illassa oli ehkä enemmän pieniä virheitä, toisessa taas yleisöstä tuli niin paljon vähemmän sitä kuuluisaa fiidbäkkiä, että varsinkin ykkösestä jäi hivenen takakireä maku. Mutta vain hivenen.
Esitys ei päästä ketään helpolla. Ei esiintyjiään, eikä katsojiaan. Niitä kohtia, missä voisi helposti hengittää, huoahtaa, nauraa ja levähtää, ei oikeastaan ole. Sitä voi pitää yhtäältä dramaturgisena ongelmana ja toisaalta saavutuksena. Molemmat näkökulmat ovat yhtä totta. Esityksen "katse" porautuu niin ikävästi omiin länsimaisiin napoihimme, että yksiselitteisiä hurraa-huutoja kuulee vähän. Liikuttuneita, vaikuttuneita, ärsyyntyneitä, kiihtyneitä ja liikkeellepanneita jälkikommentteja sitten senkin edestä.
Radix on siis lähtenyt matkalleen suotuisissa, kiihkeissä ja uupuneissa merkeissä. Keskiviikon vedon jälkeen tulee ansaittu viikon huili ja aika pian jo pidempi jouluvapaa. Sitä ennen pitäisi saada väki löytämään proggis, että puskaradiokin saisi laulantapohjaa.
Kritiikkikin tuli, asiallinen sellainen. Raimo Viirteen ylenkatse luopumisutopiaa kohtaan paljastaa minusta paljon, mutta muuten juttu tuonee enemmän katsojia kuin karkottaa. Hyvä niin.
Mutta nyt. Relax. Kaikki.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Ensimmäisen äärellä
Neljä ja puoli tuntia ensi-iltaan. Viikko on hurahtanut läpimenoissa, joita kertyi tälle matkalle kolme. Se on vähän, mikä näkyi eilisessä ennakossa hermostuneisuutena, epätarkkuutena ja jotenkin suorittavana vaisuutena. Kirittävää ja skarpattavaa siis on.
Yöunet ovat tällä viikolla jääneet vähän tavallista vähäisemmiksi, mutta muuten on vielä eloisa ja valpas olo. Siivoiltiin aamulla paikkoja, nakattiin enskariruoat tulille ja juonittiin rauhassa illan kulkua.
Tupa on täysi, porukka terve, kaikki valmista sotaan ja rauhaan. Kasvakoon Radix mittoihinsa.
Yöunet ovat tällä viikolla jääneet vähän tavallista vähäisemmiksi, mutta muuten on vielä eloisa ja valpas olo. Siivoiltiin aamulla paikkoja, nakattiin enskariruoat tulille ja juonittiin rauhassa illan kulkua.
Tupa on täysi, porukka terve, kaikki valmista sotaan ja rauhaan. Kasvakoon Radix mittoihinsa.
torstai 1. joulukuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)