Uusi treeniviikko käynnissä. Ilkka liittyi mukaan ja Nationalismi-potpuri skarppaantui heti ytimekkäämpään muotoon.
Tänään treeneissä puhuttiin "harjoittelemisen esittämisestä". Aihe nousi tauolla mieleen vähän unisennihkeän alkupuhteen jälkeen.
Harjoitteleminen on usein harjoittelemisen esittämistä; toistoa, jolla pyritään miellyttämään ohjaajaa tai muuta auktoriteettia tai yksinkertaisesti suorittamaan se mitä on tullut harjoiteltavan asian tiimoilta aina ennenkin tehtyä. Tässä suhteessamme on jotain hyvin nurinkurista. Termin "harjoitella" luulisi jo itsessään pitävän sisällään ajatuksen jonkin asian / taidon / tekniikan kehittämisestä, eteenpäin työstämisestä itsemme, ryhmämme, esityksemme, taiteen tai maailman itsensä vuoksi; jonkin "korkeamman", jaetun tai tavoiteltavan päämäärän vuoksi. Miksi harjoitteleminen silti jää niin usein tälle suorittavalle tasolle? Olemmeko liian laiskoja, mukavuudenhaluisia, turvallisuudenkaipuisia? Sälytämmekö vastuun muille? Mikä lopulta on oma vastuumme tässä / muissa prosesseissa? Miten tuota vastuuta voisi ottaa enemmän? Miten työskentelyä / harjoittelemista voisi kehittää jaetumpaan, kollektiivisesti ideoivampaan suuntaan?
Keskustelussa otettiin esille myös palautteen ja katsomisen merkitys. Jotta jokin asia harjoitustilanteessa tai yksittäisen kohtauksen sisällä voisi liikkua eteenpäin (jonnekin), edellyttää se jatkuvaa, perusteellista ja rakentavaa palautetta (katsomista, näkemistä, kuulemista). Tätä moni saa ja jakaa vähän. Se on myös tämäntyyppisten prosessien perusongelma, ainakin itselläni. Aika ja energia kohdistuvat kokonaisuuden työstämiseen miltei loppusuoralle asti, katseeseen joka ei tarkennu yksityiskohtiin vaan isompien ajatusten ja näkyjen toimivuuteen. Syntyy tilanteita, joissa esiintyjä jää yksin / omansa varaan. Ja jos noissa hetkissä ajatus / ilmaisu jää hapuilun tai roiskimisen tasolle, lopputulos tuskin tyydyttää ketään.
Illan viimeinen tunti olikin oivallinen oppitunti / muistutus siitä, miten äkkiä asiat liikkuvat eteenpäin, kun fokus tarkentuu yksityiskohtiin, esiintyjään, ilmaisun tasolle. Jäi edennyt olo.
Harjoittelemista on harjoiteltava.
Harjoittelemisesta on keskusteltava.
Harjoitteleminen on otettava tosissaan, kokonaisvaltaisesti.
Harjoittelemista on kehitettävä, tutkittava.
Harjoittelemista on harjoiteltava.
maanantai 31. lokakuuta 2011
tiistai 25. lokakuuta 2011
Liput on myynnissä
Se on kuulkaatte niin, että nyt voi ruveta varailemaan lippuja esityksiin. Punainen kansio löytyy Genen vihreästä toimistosta. Ja jos joku ulkopuolinen tätä lukee, niin pilettejä voi varailla nrosta 08 626 061 tai eino.saari(at)gmail.com. Kymmenen rahaa rikkailta ja kuusi köyhiltä. Yli viien henget ryhmät, olivat sitte rikkaita tahi köyhiä, vitosen lätty.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Askel vasempaan
Aika, kuinka se juokseekaan!
Olemme siirtyneet toisen näytöksen ihmeelliseen maailmaan. Ihmeelliseen monella tapaa, mutta ennen kaikkea sillä tapaa, ettemme tiedä siitä vielä hölkäsen pöläystä. Nooo, mahdollisia suuntia ja maailmoja on, teemarihmastosta ei ole pulaa.
Kakkonen lähtee kiinni neukkunostalgialla, tosin ilman että siitä välittyisi mitään nostalgiaa tekijöidensä suhteesta aiheeseen. (Sellaista ei oikein voisi ollakaan, sen verta nuorta sukupolvi täällä ja tässä on.) Tuo taaksepäin katsova, itseensä ja voimattomuuteensa käpertynyt kuva vasemmistosta, niin maltillisesta kuin radikaalista sellaisesta, on ohittamattoman tosi. Siitä sitten jonnekin, mm. ympäristöradikalismin, degrowth-liikkeen, eco warriorsien, uskonnollisen vasemmiston ja joidenkin utopioiden kautta maalisuoraa kohti.
Toisen näytöksen aloittaminen on tuonut harjoituksiin mukavaa hitautta, verkkaisuutta. Keskusteluille on löydetty ja luotu ihan eri tavalla tilaa kuin hetki sitten, näkemyksiä ja kokemuksia vaihdettu paikoin kipakissakin debateissa, paikoin itseään tuijottamaan jäävissä diippeilyissä. Tuntuu tärkeältä, että uusi maisema aukeaa kokonaiskuvan kautta kaikille. Kohta mennään taas sellaista kyytiä, että itse kukin alkaa purnata koloja purulle ja joutenololle.
Suhteemme tähän jaksoon on erilainen myös siksi, että noin 80% tekijälaumasta sijoittaa poliittisella kartalle itsensä jonnekin vihreästi vasemmalle (ja se loppuosa ei sijoita itseään oikein minnekään). Otaksun, että tämä laittamaton tosiseikka vie tekemisen suuntaa kuitenkin vielä tavanomaista (itse)kriittisemmille poluille. Vasemmiston touhuilua - niin meillä kuin muualla - katsellessa tulee surkuhupaisan ensikokemuksen jälkeen jotenkin ärtynyt olo, ja tuon ärtymyksen lähteissä piisaa pengottavaa.
Aamuryhmällä alkaa pian myös viimeinen väliviikko. "Syysloma." Sen jälkeen vauhti onkin huimaa aina joulukuun alkuun asti. Maanantaina kuitenkin vielä koko poppoolla ykkösen lopun kimppuun.
Olemme siirtyneet toisen näytöksen ihmeelliseen maailmaan. Ihmeelliseen monella tapaa, mutta ennen kaikkea sillä tapaa, ettemme tiedä siitä vielä hölkäsen pöläystä. Nooo, mahdollisia suuntia ja maailmoja on, teemarihmastosta ei ole pulaa.
Kakkonen lähtee kiinni neukkunostalgialla, tosin ilman että siitä välittyisi mitään nostalgiaa tekijöidensä suhteesta aiheeseen. (Sellaista ei oikein voisi ollakaan, sen verta nuorta sukupolvi täällä ja tässä on.) Tuo taaksepäin katsova, itseensä ja voimattomuuteensa käpertynyt kuva vasemmistosta, niin maltillisesta kuin radikaalista sellaisesta, on ohittamattoman tosi. Siitä sitten jonnekin, mm. ympäristöradikalismin, degrowth-liikkeen, eco warriorsien, uskonnollisen vasemmiston ja joidenkin utopioiden kautta maalisuoraa kohti.
Toisen näytöksen aloittaminen on tuonut harjoituksiin mukavaa hitautta, verkkaisuutta. Keskusteluille on löydetty ja luotu ihan eri tavalla tilaa kuin hetki sitten, näkemyksiä ja kokemuksia vaihdettu paikoin kipakissakin debateissa, paikoin itseään tuijottamaan jäävissä diippeilyissä. Tuntuu tärkeältä, että uusi maisema aukeaa kokonaiskuvan kautta kaikille. Kohta mennään taas sellaista kyytiä, että itse kukin alkaa purnata koloja purulle ja joutenololle.
Suhteemme tähän jaksoon on erilainen myös siksi, että noin 80% tekijälaumasta sijoittaa poliittisella kartalle itsensä jonnekin vihreästi vasemmalle (ja se loppuosa ei sijoita itseään oikein minnekään). Otaksun, että tämä laittamaton tosiseikka vie tekemisen suuntaa kuitenkin vielä tavanomaista (itse)kriittisemmille poluille. Vasemmiston touhuilua - niin meillä kuin muualla - katsellessa tulee surkuhupaisan ensikokemuksen jälkeen jotenkin ärtynyt olo, ja tuon ärtymyksen lähteissä piisaa pengottavaa.
Aamuryhmällä alkaa pian myös viimeinen väliviikko. "Syysloma." Sen jälkeen vauhti onkin huimaa aina joulukuun alkuun asti. Maanantaina kuitenkin vielä koko poppoolla ykkösen lopun kimppuun.
torstai 20. lokakuuta 2011
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
tiistai 18. lokakuuta 2011
maanantai 17. lokakuuta 2011
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Puolimatkassa
Talk show onnistuneesti takana. Heikki oli hyvä, vieraat kiinnostavia ja aktiivisia, keskustelu polveilevaa ja tunnelma lämmin. Aihe osoittautui laajaksi - tai sen käsittely oli sitä, osin epätarkan yhteisen suunnittelutyön, osin Heikin valintojen vuoksi. Yleisö osallistui lopussa hanakasti keskusteluun, mikä tuntui tärkeältä. Tälle oli tilausta.
Päivän treeneissä päästiin suomi-kattilakohtaukseen asti. Se junnaa jotenkin vielä väärillä jengoilla, ei ole löytänyt anarkistista ydintään, joka jossain tekstin ja ajatuksen tasolla kuitenkin on. Treeneistä jäi hieno fiilis: yhteisissä harkoissa on ollut poikkeuksetta riemukas ja etukenoinen tunnelma. Porukka on aktiivista ja valpasta paitsi esiintyjäntyön, myös kokonaisuuden ideoinnin tasolla. Nyt tarttis koittaa löytää lisää rakoja yhteisille, jotta päästäis vähintäänkin kattilasta eteenpäin ja saatais selätettyä ykkösnäytös kauttaaltaan.
Uusi viikko tuo mukanaan kokonaan uuden suunnan kun retkueemme loikkaa vasemmistoradikalismin maisemiin - vanhan materiaalin kehittelyn lomassa. Olemme puolivälissä suhteessa harjoituskauteen, joskin tällä jälkimmäisellä etapilla on (onneksi) hieman tiiviimmin eli enemmän harjoituksia.
Esityksen ja eritoten sen alun yleisösuhde jäi lauantain jälkeen mietityttämään. Siinä on jotain sellaista suttua, että oletetaan asioita, eikä ole mietitty tarkasti mitään. Muutenkin tiettyä raikasta radikaaliutta kaipaa vielä suhteessa perusasioihin; aiheen käsittely on liikkeellepanevaa ja juna etenee muutenkin kuten tuleekin, mutta viimeinen terävyys ja yllättävyys antaa odottaa itseään. Noh, jää yhtäältä kakkoselle tavoiteltavaa ja toisaalta ykköselle tilaa ja aikaa kypsyä unelmoidun kokoiseksi.
Päivän treeneissä päästiin suomi-kattilakohtaukseen asti. Se junnaa jotenkin vielä väärillä jengoilla, ei ole löytänyt anarkistista ydintään, joka jossain tekstin ja ajatuksen tasolla kuitenkin on. Treeneistä jäi hieno fiilis: yhteisissä harkoissa on ollut poikkeuksetta riemukas ja etukenoinen tunnelma. Porukka on aktiivista ja valpasta paitsi esiintyjäntyön, myös kokonaisuuden ideoinnin tasolla. Nyt tarttis koittaa löytää lisää rakoja yhteisille, jotta päästäis vähintäänkin kattilasta eteenpäin ja saatais selätettyä ykkösnäytös kauttaaltaan.
Uusi viikko tuo mukanaan kokonaan uuden suunnan kun retkueemme loikkaa vasemmistoradikalismin maisemiin - vanhan materiaalin kehittelyn lomassa. Olemme puolivälissä suhteessa harjoituskauteen, joskin tällä jälkimmäisellä etapilla on (onneksi) hieman tiiviimmin eli enemmän harjoituksia.
Esityksen ja eritoten sen alun yleisösuhde jäi lauantain jälkeen mietityttämään. Siinä on jotain sellaista suttua, että oletetaan asioita, eikä ole mietitty tarkasti mitään. Muutenkin tiettyä raikasta radikaaliutta kaipaa vielä suhteessa perusasioihin; aiheen käsittely on liikkeellepanevaa ja juna etenee muutenkin kuten tuleekin, mutta viimeinen terävyys ja yllättävyys antaa odottaa itseään. Noh, jää yhtäältä kakkoselle tavoiteltavaa ja toisaalta ykköselle tilaa ja aikaa kypsyä unelmoidun kokoiseksi.
perjantai 14. lokakuuta 2011
torstai 13. lokakuuta 2011
Torstailta
Tehokas ja monipuolinen viikko loppusuoralla. Huomenna keskitytään aamuryhmän kanssa Leilan tarinaan ja muihin solistisiin osuuksiin ja mennään lopuksi koko materiaali läpi Soilelle / itsellemme. Iltaryhmän kanssa keskitytään Yhdysvallat-osion homoklinikkakohtaukseen ja kahlataan lopuksi koko materiaali läpi Soilelle / itsellemme. Lauantaina on edessä tiukalla aikataululla ykkösen läpikahluu koko porukan kanssa ja illalla syksyn ensimmäinen ja tällä tietoa tämän porukan ainut Live talk show -ilta peloista ja pelon kulttuurista.
Treenaamista on riittänyt, päivät ovat kuluneet täysinä, illat tuhteina. Hetken aikaa on ollut kirjoitusvaihe taka-alalla, mikä antanee happea asiaan kun ensi viikolla käynnistellään vasemmistoradikalismijaksoa.
Yhteisiä harjoituksia on aivan liian vähän. Sen huomaa heti, kun jotakin yhteistä on. Jotenkin sellainen vuorotteluajatus ei ihan loppuun asti toimi, ainakaan siinä mielessä että toinen ryhmä piilottelisi jossain omalla lepovuorollaan. Välit, sivut, taustatoiminnot, simultaaniset ratkaisut, koko tila-avaruuden ja esiintyjäporukan maksimaalinen hyödyntäminen - - harjoittelemista piisaa ykkösellä tulevillekin viikoille ja yhteisiä hetkiä pitäisi yrittää järjestää enemmän / tiiviimmällä tahdilla. Uumoilen, ettemme silti lähde peruuttelemaan ja siirtämään uuden jakson aloitusta, muuten aika käy vähiin.
Torstai-ilta. Elias heiluu televisiossa jossain Rosan musavideossa. Huumoria.
Treenaamista on riittänyt, päivät ovat kuluneet täysinä, illat tuhteina. Hetken aikaa on ollut kirjoitusvaihe taka-alalla, mikä antanee happea asiaan kun ensi viikolla käynnistellään vasemmistoradikalismijaksoa.
Yhteisiä harjoituksia on aivan liian vähän. Sen huomaa heti, kun jotakin yhteistä on. Jotenkin sellainen vuorotteluajatus ei ihan loppuun asti toimi, ainakaan siinä mielessä että toinen ryhmä piilottelisi jossain omalla lepovuorollaan. Välit, sivut, taustatoiminnot, simultaaniset ratkaisut, koko tila-avaruuden ja esiintyjäporukan maksimaalinen hyödyntäminen - - harjoittelemista piisaa ykkösellä tulevillekin viikoille ja yhteisiä hetkiä pitäisi yrittää järjestää enemmän / tiiviimmällä tahdilla. Uumoilen, ettemme silti lähde peruuttelemaan ja siirtämään uuden jakson aloitusta, muuten aika käy vähiin.
Torstai-ilta. Elias heiluu televisiossa jossain Rosan musavideossa. Huumoria.
Tällaista tiedossa lauantaina
(tiedote 13.10.2011)
LAUANTAINA TALK SHOW –ILTA PELON KULTTUURISTA
Generaattorilla järjestetään la 15.10. klo 19 talk show –ilta suomalaisten peloista ja pelon kulttuurista.
Pelko-illan taustalla on väite pelon kulttuurin lisääntymisestä julkisessa keskustelussa ja suomalaisten arjessa. Ajan henkeä leimaa epävarmuuden ja turvattomuuden tunne, joka raivaa tilaa pelolle ja erilaisille uhkakuville. Samalla turvallisuudesta on tullut talouttakin enemmän politiikkaa määrittävä sana. Mutta millä tavoin pelko vaikuttaa suomalaisten arjessa? Miten pelko ilmenee eri sukupolvien ajattelutavoissa? Mitä pelon kulttuurin lisääntymisestä tulisi ajatella?
Talk show -illan juontajana toimii näyttelijä Heikki Törmi. Aiheesta ovat paikan päällä keskustelemassa mm. pastori Taina Manninen Kajaanin seurakunnasta, nuorisopsykiatrian ylilääkäri Helena Karsikas sekä Kainuun Sanomien uutispäällikkö Seppo Turunen. Illan ohjelmaan kuuluu lisäksi musiikkia.
Kajaanin Harrastajateatterin ja kulttuuriosuuskunta G-voiman järjestämään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
LAUANTAINA TALK SHOW –ILTA PELON KULTTUURISTA
Generaattorilla järjestetään la 15.10. klo 19 talk show –ilta suomalaisten peloista ja pelon kulttuurista.
Pelko-illan taustalla on väite pelon kulttuurin lisääntymisestä julkisessa keskustelussa ja suomalaisten arjessa. Ajan henkeä leimaa epävarmuuden ja turvattomuuden tunne, joka raivaa tilaa pelolle ja erilaisille uhkakuville. Samalla turvallisuudesta on tullut talouttakin enemmän politiikkaa määrittävä sana. Mutta millä tavoin pelko vaikuttaa suomalaisten arjessa? Miten pelko ilmenee eri sukupolvien ajattelutavoissa? Mitä pelon kulttuurin lisääntymisestä tulisi ajatella?
Talk show -illan juontajana toimii näyttelijä Heikki Törmi. Aiheesta ovat paikan päällä keskustelemassa mm. pastori Taina Manninen Kajaanin seurakunnasta, nuorisopsykiatrian ylilääkäri Helena Karsikas sekä Kainuun Sanomien uutispäällikkö Seppo Turunen. Illan ohjelmaan kuuluu lisäksi musiikkia.
Kajaanin Harrastajateatterin ja kulttuuriosuuskunta G-voiman järjestämään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
maanantai 10. lokakuuta 2011
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Jobbik ei suinkaan ole yksin
Päivän Hesarissa laaja reportaasi Itä-Euroopan romanivainoista. Tutkija toteaa siinä, etteivät "vainot ole enää äärioikeiston asia, vaan valtavirtaa". Harmi kyllä juttua ei ainakaan äsken löytynyt HS:n verkkosivuilta, joten eikun paperista selailemaan.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Sisältä ja ulkoa, läheltä ja kaukaa
Kävimme eilen mielenkiintoista ja monella tapaa kesken jäänyttä keskustelua hyvästä ja huonosta mausta, satiirin ja vihapuheen suhteesta sekä kritiikistä eri ääriliikkeitä kohtaan. Taustalla oli Yhdysvaltain kristityn oikeiston maailmankuvaa ja ilmenemismuotoja käsittelevä kohtaus, joka rakentuu kahteen puheenvuoroon: maan presidentiksi pyrkivän Michele Bachmannin patrioottiseen esitykseen huomisen Amerikasta (näkökulma poliittisissa kysymyksissä) ja hänen miehensä Marcus Bachmannin homoja heteroiksi eheyttävän terapiaklinikan harjoitteisiin ja näyttämöllepanoon (näkökulma moraalisissa kysymyksissä).
Osa porukasta koki, että ennen kaikkea jälkimmäisen puheenvuoron käsittely on liian raju. Teksti ja toteutus pysyy aiheen kritiikissä, eikä sorru nälvintään (vihapuheeseen). Ongelmalliseksi koettiin, että kritiikki kohdistuu asiaan (kristinuskoon), joka on liian lähellä itseä. Koettiin, että nimenomaan tunnetasolla on vaikeaa erottaa sitä, mikä on kristillisen ääriliikehdinnän kritiikkiä ja mikä kristinuskon kritiikkiä, vaikka järki sanoo, että kohtauksessa on kyse ensinmainitusta.
Osa porukasta taas koki, että nimenomaan sellaisten aiheiden, jotka ovat tuttuja ja lähellä itseä, kritisointi on helpompaa ja myös tekemisen tasolla miellyttävämpää. Että vaikkapa islamisteja on paljon haastavampi pistää lujille, koska aihe ei ole tuttu, ahmi teoriaa ja taustatietoja sitten kuinka paljon tahansa.
Siinä ettei lähelläolevia aiheita ja ilmiöitä haluaisi käsitellä suorasti on tietty kaksinaismoralismin itu. Toisaalta kun liikutaan uskonkysymysten maastossa, kokemukset käyvät väkisin henkilökohtaisimmiksi (puolesta tai vastaan ja kaikkea siltä väliltä) ja sitä peiliä vasten erilaiset reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Huomaan myös, että oma reaktioni keskusteluun on innostuneenoloinen; kun tällainen puhututtaa, tietää, että nyt ollaan oikean asian äärellä.
Tämä on minusta kiinnostavaa maastoa ja liittyy paljon koko esityksen mesitsiin. Samansuuntainen kysymyksenasettelu nousee esiin kun ajattelemme vaikkapa Breivikiä; kun järkytymme teosta joka tapahtuu välittömän elämänpiirimme ja monen kohdalla myös arvomaailman lähettyvillä mutta päädymme kuitenkin psykologisoimaan teon ja demonisoimaan tappajan, koska haluamme välttyä ajattelemasta osallisuuttamme, koska emme uskalla kohdata sitä tosiasiaa, että teon kauheudella on liian paljon tekemistä oman kulttuurimme kanssa.
Breivikin kohdalla toteutus on rakennettu nimenomaan tätä demonisointia purkavaksi. Siinä esiintyjän, tavan Pekka Moilasen, ja "psykopaatin", Anders Behring Breivikin, todet elämäntarinat käyvät samoja latuja, sekoittuvat ja antavat ymmärtää, että nämä kauheudet voisivat olla toisilla valinnoilla läsnä tässä ja nyt, omassa arjessamme, hetkenä minä hyvänsä.
Omasta puolestani toivon, että kaikkia käsittelemiämme ilmiöitä voisi käsitellä samanlaisella suoruudella. Siinä on katsomiskokemuksena myös joku sellainen ensin naurattaa ja sitten tulee veitsi vatsaan -ilmiö. Ääriliikkeiden edustajat kun näyttäytyvät samaan aikaan käsittämättöminä, typerinä, hulluina, outoina, vaarallisina, sairaina, mutta myös tunnistettavina, tavallisina, tosina...
Aika monet omat esitykseni kiteytyvät jollain tapaa toden janoon. Siihen toiveeseen, että teatterissa tapahtuisi jotakin totta. Odotukseen kuhinasta lämpiössä ennen esitystä tai väliajalla, kollektiiviseen tietoisuuteen siitä, että kohta se verho repäistään. Toisinaan esiintyjyys on riisuttu äärimmilleen. Toisinaan esiintyjän ja katsojan suhde on rakennettu mahdollisimman välittömäksi tai sillä on operoitu toisin. Aika usein näyttämölle on tuotu aiheita, ilmiöitä ja tapahtumia, jotka ovat karmaisevan ajankohtaisia juuri nyt. Tähän perustuu myös tämän esityksen perusefekti: kaikki mitä näytetään, mistä puhutaan, mihin otetaan kantaa, on kaikessa kauheudessaa ja kauneudessaan tätä kouriintuntuvaa päivää tässä ja nyt. Niin kauan kuin esitystä ("radikaaleja liikkeitä siellä jossain") tarkastelee omalta ufo-planeetaltaan ulkopuolisen silmin, se on helppo vastaanottaa. Kun rohkenee kohdata sen tosiasian, että on käsiteltävien asioiden sisäpuolella, ympäröimänä, vastaanotto vaikeutuu varmasti.
Radixin tulisi puristaa ympärilleen.
Osa porukasta koki, että ennen kaikkea jälkimmäisen puheenvuoron käsittely on liian raju. Teksti ja toteutus pysyy aiheen kritiikissä, eikä sorru nälvintään (vihapuheeseen). Ongelmalliseksi koettiin, että kritiikki kohdistuu asiaan (kristinuskoon), joka on liian lähellä itseä. Koettiin, että nimenomaan tunnetasolla on vaikeaa erottaa sitä, mikä on kristillisen ääriliikehdinnän kritiikkiä ja mikä kristinuskon kritiikkiä, vaikka järki sanoo, että kohtauksessa on kyse ensinmainitusta.
Osa porukasta taas koki, että nimenomaan sellaisten aiheiden, jotka ovat tuttuja ja lähellä itseä, kritisointi on helpompaa ja myös tekemisen tasolla miellyttävämpää. Että vaikkapa islamisteja on paljon haastavampi pistää lujille, koska aihe ei ole tuttu, ahmi teoriaa ja taustatietoja sitten kuinka paljon tahansa.
Siinä ettei lähelläolevia aiheita ja ilmiöitä haluaisi käsitellä suorasti on tietty kaksinaismoralismin itu. Toisaalta kun liikutaan uskonkysymysten maastossa, kokemukset käyvät väkisin henkilökohtaisimmiksi (puolesta tai vastaan ja kaikkea siltä väliltä) ja sitä peiliä vasten erilaiset reaktiot ovat hyvin ymmärrettäviä. Huomaan myös, että oma reaktioni keskusteluun on innostuneenoloinen; kun tällainen puhututtaa, tietää, että nyt ollaan oikean asian äärellä.
Tämä on minusta kiinnostavaa maastoa ja liittyy paljon koko esityksen mesitsiin. Samansuuntainen kysymyksenasettelu nousee esiin kun ajattelemme vaikkapa Breivikiä; kun järkytymme teosta joka tapahtuu välittömän elämänpiirimme ja monen kohdalla myös arvomaailman lähettyvillä mutta päädymme kuitenkin psykologisoimaan teon ja demonisoimaan tappajan, koska haluamme välttyä ajattelemasta osallisuuttamme, koska emme uskalla kohdata sitä tosiasiaa, että teon kauheudella on liian paljon tekemistä oman kulttuurimme kanssa.
Breivikin kohdalla toteutus on rakennettu nimenomaan tätä demonisointia purkavaksi. Siinä esiintyjän, tavan Pekka Moilasen, ja "psykopaatin", Anders Behring Breivikin, todet elämäntarinat käyvät samoja latuja, sekoittuvat ja antavat ymmärtää, että nämä kauheudet voisivat olla toisilla valinnoilla läsnä tässä ja nyt, omassa arjessamme, hetkenä minä hyvänsä.
Omasta puolestani toivon, että kaikkia käsittelemiämme ilmiöitä voisi käsitellä samanlaisella suoruudella. Siinä on katsomiskokemuksena myös joku sellainen ensin naurattaa ja sitten tulee veitsi vatsaan -ilmiö. Ääriliikkeiden edustajat kun näyttäytyvät samaan aikaan käsittämättöminä, typerinä, hulluina, outoina, vaarallisina, sairaina, mutta myös tunnistettavina, tavallisina, tosina...
Aika monet omat esitykseni kiteytyvät jollain tapaa toden janoon. Siihen toiveeseen, että teatterissa tapahtuisi jotakin totta. Odotukseen kuhinasta lämpiössä ennen esitystä tai väliajalla, kollektiiviseen tietoisuuteen siitä, että kohta se verho repäistään. Toisinaan esiintyjyys on riisuttu äärimmilleen. Toisinaan esiintyjän ja katsojan suhde on rakennettu mahdollisimman välittömäksi tai sillä on operoitu toisin. Aika usein näyttämölle on tuotu aiheita, ilmiöitä ja tapahtumia, jotka ovat karmaisevan ajankohtaisia juuri nyt. Tähän perustuu myös tämän esityksen perusefekti: kaikki mitä näytetään, mistä puhutaan, mihin otetaan kantaa, on kaikessa kauheudessaa ja kauneudessaan tätä kouriintuntuvaa päivää tässä ja nyt. Niin kauan kuin esitystä ("radikaaleja liikkeitä siellä jossain") tarkastelee omalta ufo-planeetaltaan ulkopuolisen silmin, se on helppo vastaanottaa. Kun rohkenee kohdata sen tosiasian, että on käsiteltävien asioiden sisäpuolella, ympäröimänä, vastaanotto vaikeutuu varmasti.
Radixin tulisi puristaa ympärilleen.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Oh say can you see
Jälleen yksi kaunis päivä vietetty päätteen äärellä. Tapetilla Yhdysvaltain kristitty oikeisto, sen lonkeroisten juurien penkominen ja kohtausaihioiden kirjoittaminen. Pätkä tulee ykkösen loppupuolelle juuri ennen Breivikiä, joten pienellä kevennyksellä on sijansa. Teekutsuliikkeen kuningatar Michele Bachmann miehineen on oiva lähtökohta liikkeen ja kohtauksen keulakuvaksi. Marcus Bachmann johtaa kristillistä eheytysklinikkaa Minnesotassa. Mm. homoja "parantava" salamyhkäinen laitos nauttii valtion tukea rapiat 160 000 dollaria vuodessa. Presidentinvaalikampanjaa käyvä Michele puolestaan on lausuntoautomaatti parhaimmasta päästä, ja kaiken lisäksi merkittävä kasvattaja: 5 lapsen ja 23 sijaislapsen äiti. Hämmentävää oivaltaa, miten vinoutunut kuva täällä Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloista on: painottuen vapauteen, viihteeseen, ystävällisyyteen, öljysotiin, kulissien merkitykseen, terrorisminvastaiseen taisteluun, supliikkiin amerikkalaiseen arkeen kolmine autoineen ja isoine taloineen... About 100 miljoonan jenkin ajattelun taustalla vaikuttava uskonnollinen maailmankuva on paljon vieraampi. Kristityn oikeiston sutkautukset ja tempaukset ovat toki jollain tapaa tuttuja, mutta suosion laajuutta on vaikea käsittää: useimmat Hollywood-leffat ja jenkkifudis ovat marginaaliviihdettä kristillisiin tv- ja radio-ohjelmiin verrattuna.
Pengottavaa piisaa. Illalla ruvetaan kokeilemaan. Jos lähtee uomilleen, ekan näytöksen pohjat alkaa olla kauttaaltaan siinä.
Oh Holy Mother!
Come on now!
Oh Holy Shit!
Motherfucking yeah!
Pengottavaa piisaa. Illalla ruvetaan kokeilemaan. Jos lähtee uomilleen, ekan näytöksen pohjat alkaa olla kauttaaltaan siinä.
Oh Holy Mother!
Come on now!
Oh Holy Shit!
Motherfucking yeah!
tiistai 4. lokakuuta 2011
Tällainen kirje lähti tänään kansanedustajille
Arvoisa kansanedustaja,
olemme tekemässä Kajaanissa teatterin ammattilaisten ja harrastajien yhteistyönä esitystä ”Radix”. Teos käsittelee poliittisen radikalismin tilaa ja ilmenemismuotoja globaalissa kontekstissa. Esityksemme sivuaa monia ajankohtaisia ja julkisuudessa viime aikoina esillä olleita teemoja, kuten ääriliikkeiden nousua, eurooppalaisen oikeistopopulismin voittokulkua, vasemmiston kriisiä, fundamentalistikristittyjen maailmankuvaa ja islamismia.
Esitys pyrkii tarkastelemaan aihettaan puolueettomasti, tutkijan näkökulmasta. Pyrkimyksemme on selvittää, mistä puhumme kun puhumme 2000-luvun poliittisesta radikalismista. Hyödynnämme lähteinämme erilaisia asiantuntijalausuntoja, tutkimuksia, historiankirjoitusta, lehtiartikkeleita ja omakohtaisia kokemuksia.
Eräs esityksen ala-aiheista on "islamisaation" käsite. Tämä viime aikoina julkisuudessa paljon käytetty termi on meille, ja uskoaksemme myös monille katsojillemme ja muille Suomen kansalaisille, sangen hämärä. Haluaisimmekin kysyä Teiltä, arvon kansanedustaja, mistä islamisaatiossa on nähdäksenne kysymys?
Olisimme erittäin kiitollisia lyhyestäkin vastauksesta.
Saatamme käyttää vastaustanne taustamateriaalina tai ottaa sen sellaisenaan osaksi esityskokonaisuuttamme. Mikäli näin teemme, kunnioitamme näkemyksiänne ehdottoman tarkasti ja pidämme lainaukset sanatarkkoina ja lyhentämättöminä. Vastata voi suoraan tähän viestiin, mielellään ti 18.10. mennessä.
Esitys saa ensi-iltansa Kajaanin Generaattorin näyttämöllä 2.12.2011 klo 19. Teoksen esityskausi jatkuu 18.2.2012 asti. Lisätietoja esityksestä osoitteesta www.kajaaninharrastajateatteri.fi.
Kunnioittavin terveisin,
Eino Saari
Ohjaaja
Kajaanin Harrastajateatteri / Generaattori
Tel. +358503619439
eino.saari(at)gmail.com
olemme tekemässä Kajaanissa teatterin ammattilaisten ja harrastajien yhteistyönä esitystä ”Radix”. Teos käsittelee poliittisen radikalismin tilaa ja ilmenemismuotoja globaalissa kontekstissa. Esityksemme sivuaa monia ajankohtaisia ja julkisuudessa viime aikoina esillä olleita teemoja, kuten ääriliikkeiden nousua, eurooppalaisen oikeistopopulismin voittokulkua, vasemmiston kriisiä, fundamentalistikristittyjen maailmankuvaa ja islamismia.
Esitys pyrkii tarkastelemaan aihettaan puolueettomasti, tutkijan näkökulmasta. Pyrkimyksemme on selvittää, mistä puhumme kun puhumme 2000-luvun poliittisesta radikalismista. Hyödynnämme lähteinämme erilaisia asiantuntijalausuntoja, tutkimuksia, historiankirjoitusta, lehtiartikkeleita ja omakohtaisia kokemuksia.
Eräs esityksen ala-aiheista on "islamisaation" käsite. Tämä viime aikoina julkisuudessa paljon käytetty termi on meille, ja uskoaksemme myös monille katsojillemme ja muille Suomen kansalaisille, sangen hämärä. Haluaisimmekin kysyä Teiltä, arvon kansanedustaja, mistä islamisaatiossa on nähdäksenne kysymys?
Olisimme erittäin kiitollisia lyhyestäkin vastauksesta.
Saatamme käyttää vastaustanne taustamateriaalina tai ottaa sen sellaisenaan osaksi esityskokonaisuuttamme. Mikäli näin teemme, kunnioitamme näkemyksiänne ehdottoman tarkasti ja pidämme lainaukset sanatarkkoina ja lyhentämättöminä. Vastata voi suoraan tähän viestiin, mielellään ti 18.10. mennessä.
Esitys saa ensi-iltansa Kajaanin Generaattorin näyttämöllä 2.12.2011 klo 19. Teoksen esityskausi jatkuu 18.2.2012 asti. Lisätietoja esityksestä osoitteesta www.kajaaninharrastajateatteri.fi.
Kunnioittavin terveisin,
Eino Saari
Ohjaaja
Kajaanin Harrastajateatteri / Generaattori
Tel. +358503619439
eino.saari(at)gmail.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)