Aika, kuinka se juokseekaan!
Olemme siirtyneet toisen näytöksen ihmeelliseen maailmaan. Ihmeelliseen monella tapaa, mutta ennen kaikkea sillä tapaa, ettemme tiedä siitä vielä hölkäsen pöläystä. Nooo, mahdollisia suuntia ja maailmoja on, teemarihmastosta ei ole pulaa.
Kakkonen lähtee kiinni neukkunostalgialla, tosin ilman että siitä välittyisi mitään nostalgiaa tekijöidensä suhteesta aiheeseen. (Sellaista ei oikein voisi ollakaan, sen verta nuorta sukupolvi täällä ja tässä on.) Tuo taaksepäin katsova, itseensä ja voimattomuuteensa käpertynyt kuva vasemmistosta, niin maltillisesta kuin radikaalista sellaisesta, on ohittamattoman tosi. Siitä sitten jonnekin, mm. ympäristöradikalismin, degrowth-liikkeen, eco warriorsien, uskonnollisen vasemmiston ja joidenkin utopioiden kautta maalisuoraa kohti.
Toisen näytöksen aloittaminen on tuonut harjoituksiin mukavaa hitautta, verkkaisuutta. Keskusteluille on löydetty ja luotu ihan eri tavalla tilaa kuin hetki sitten, näkemyksiä ja kokemuksia vaihdettu paikoin kipakissakin debateissa, paikoin itseään tuijottamaan jäävissä diippeilyissä. Tuntuu tärkeältä, että uusi maisema aukeaa kokonaiskuvan kautta kaikille. Kohta mennään taas sellaista kyytiä, että itse kukin alkaa purnata koloja purulle ja joutenololle.
Suhteemme tähän jaksoon on erilainen myös siksi, että noin 80% tekijälaumasta sijoittaa poliittisella kartalle itsensä jonnekin vihreästi vasemmalle (ja se loppuosa ei sijoita itseään oikein minnekään). Otaksun, että tämä laittamaton tosiseikka vie tekemisen suuntaa kuitenkin vielä tavanomaista (itse)kriittisemmille poluille. Vasemmiston touhuilua - niin meillä kuin muualla - katsellessa tulee surkuhupaisan ensikokemuksen jälkeen jotenkin ärtynyt olo, ja tuon ärtymyksen lähteissä piisaa pengottavaa.
Aamuryhmällä alkaa pian myös viimeinen väliviikko. "Syysloma." Sen jälkeen vauhti onkin huimaa aina joulukuun alkuun asti. Maanantaina kuitenkin vielä koko poppoolla ykkösen lopun kimppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti