Sivuraide

(Luettu: Mika Mannermaa: Jokuveli - elämä ubiikkiyhteiskunnassa.)

Viime aikoina mielessäni on kieppunut, jotenkin hämärästi tähän prosessiin liittyen, aihe nimeltä taideviha.

Taideviha näyttämöllä. Taiteen vihaajat. Taide, taiteilijat, jotka käyttävät taidetta vihansa purkamiseen. Nuoret vihaiset miehet. Ja naiset. Sinivihreä poliittinen. Perussuomalaisten vaaliohjelman kulttuuriosio. Änkyrät Kainuun Sanomien ja muiden lehtien verkkosivuilla. Kulttuuripolitiikka. Vihan taide. Vihan Jumalat. Se että Mika Myllyahon vihan käsittelyssä (Täällä Pohjantähden alla) on jotain keski-ikäistä, miesmäistä, minulle nihkeää. Vihan oikeutus. Luonnonviha (Japanin maanjäristys). Libyan ja muun Pohjois-Afrikan tapahtumat. Taide, jota vie viha. Viha ekstaattisena tilana. Se että taidevihamielisyys on samaan aikaan konkreettisempaa ja käsittelemättömämpää kuin käsitteenä inflaation kokenut kulttuurivihamielisyys. Ja ehkä myös radikalismi ja sen uudelleenarviointi jonkin muun, aihe x:n (taidevihan, muun) alatekstinä, "tyylinä".

Oma aggressiivisuuteni näyttäytyy väsyneiden aamujen kiukussa. Niitä sattuu viikkoon vähän, mutta sattuu, melkein jokaiseen.

Näyttää siltä, että syksyksi on kerääntymässä mahtava ryhmä koolle. Aion iloita siitä heti, kun tämän suhteen tapahtuu Sykäys.

Sitä ennen Houstonia ja Suurta Jenkkanäytelmää. A vot.

pari lausetta siitä mitä nyt tapahtuu, tehdään

Ei voi kehua asioiden edenneen. Viime viikko hujahti Helsingissä. Näin Jurkan "Viha sydämessä" ja Kansallisen "Pohjantähti 2011". Vielä kun ehtisi keväällä "Vertigon" ja "Eduskunnan". Kelpo teatterikevät, etelässä, kaikin puolin, tai ainakin näiltä osin.

Kelata vai skulata, politiikkaa, radikalismia, kas siinäpä kysymys. Molempien läsnäolo on tietenkin mahdollinen, jossain mielessä väistämätönkin. Ihan en saa otetta siitä, mitä nimenomaisesti tulisi tutkia, lukea. Mahdollisia suuntia on pikemmin liiaksi kuin puutteellisesti.

Ryhmiksen "Eduskunta" on, mikäli odotukset yhtään täyttävät kutinsa, ehdottomasti kevään radikaaleinta ja tulenarinta kamaa teatterissa. Siinä on ainekset aitoon yhteiskunnalliseen keskusteluun, debattiin, ja moneen muuhunkin, mikä vaikkapa Kansallisen "Tuntemattomalta" jäi saavuttamatta. Se esityshän aiheutti lähinnä keskustelua itsestään, ei yhteiskunnasta. Mielenkiintoista nähdä myös, mihin YT:n luoma konsepti tästä jatkaa.

Omia ajatuksiani vaivaa tietty väsymys suhteessa paikallisiin ilmiaiheisiin. Viimeiset pari vuotta kajaanilaista politiikkaa on väännetty urakalla näyttämölle, monin eri tavoin ja tyylein, mutta aika samansuuntaisella eetoksella. Viimeisinä näistä Jonnen keväinen Schwarzenegger. Moni asia on liikkunut tämän syventymisen myötä eteenpäin. Suhteemme kaupunkiin, kaupunkilaisiin, maakuntaan, on tietyllä tavalla juurtuneempi ja sosiaalisesti valveutuneempi kuin muutama vuosi sitten. Kielemme on kehittynyt, oman traditiomme kommentointikin alkaa käydä mahdolliseksi ja hyödylliseksi. En vain ihan näe, mihin tämä voisi johtaa. Jotain, uutta avausta tai näkökulmaa kaipaisin.

Tällä viikolla alkoivat THK:n treenit. Vihdoin. Pääsee skulaamaan, ja kelaamaan.